Toimintasuunnitelma 2026
1. Yleistä
Länsi-Uudenmaan Mäyräkoirat ry:n toiminta tulee rakentumaan pääpiirteissään samojen harrastusmuotojen pohjalle kuin aikaisempinakin vuosina.
Edelleen yhtenä tärkeimmistä yleisistä asioista on aktivoida jäsenistöä mukaan toimintaan ja täten pystyä jakamaan kerhon tehtäviä useammalle henkilölle. Toinen tavoite on kouluttaa kerholle lisää toimitsijoita eri koemuotoihin.
Kerho tekee vuonna 2026 kaksi muutosta yhdistyksen sääntöihin. Ensimmäinen muutos koskee toiminnantarkastajien määrää. Toinen muutos koskee §2 Tarkoitus ja toiminnan laatu selkeyttämistä.
2. Koe- ja harjoitustoiminta
2.1 LUT-toiminta
Kerho pyrkii järjestämään vähintään neljä LUT-koetta vuonna 2026.
Vuonna 2026 koemaksu on jäsenille 60 euroa ja ei-jäsenille 70 euroa.
2.2 MÄAJ-toiminta
MÄAJ-kokeiden järjestäminen riippuu susitilanteesta ja kannanhoidollisen metsästyksen aloituksesta.
2.3 MEJÄ-toiminta
Aiempien vuosien tapaan kerholla on tavoitteena järjestää useita kokeita, joista osa on iltakokeita. Kerhon mestaruuskoe järjestetään 5.7.2026 suunnitteilla olevan kokeen yhteydessä. Lisäksi kerho järjestää Uudenmaan kennelpiirin MEJÄ-piirinmestaruuskilpailun.
Vuonna 2026 koemaksu jäsenille on 60 euroa ja ei-jäsenille 70 euroa.
Tällä hetkellä seuraavat kokeet ovat sovittuina:
7.6.2026 Keräkankare, Lohja. Tuomareina Minna Rissanen ja Tuovi Henttu-Torckell ja vastaavana koetoimitsijana Jutta Rissanen.
5.7.2026 Kirkniemi, Lohja. Tuomareina Virpi Solla ja Esa Pekkarinen ja vastaavana koetoimitsijana Jutta Rissanen.
23.8.2026 Keräkankare, Lohja. Uudenmaan piirinmestaruuskoe, tuomarina Rauno Koskinen ja vastaavana koetoimitsijana Jutta Rissanen.
Lisäksi kerhon tavoitteena on järjestää tilauspohjaisia harjoituksia ja MEJÄ-kurssi.
2.4 PIKA-toiminta
Kuten aiemminkin, kerho järjestää tarpeen mukaan vuoden aikana tilauspohjaisia harjoituksia ja kokeita.
Vuonna 2026 koemaksu on 35 euroa.
2.5 VERI-toiminta
Jos kerho onnistuu löytämään käyttöönsä sopivan vesialueen, kerho jatkaa myös VERI-kokeiden järjestämistä.
Vuonna 2026 koemaksu on jäsenille 50 euroa ja ei-jäsenille 60 euroa.
2.6 Jalostustarkastukset ja luonnetestit
Aiempien vuosien tapaan kerho järjestää Sipoossa kaksi luonnetestiä kesällä 2026, alustavasti ne on suunniteltu pidettäviksi 13.6.2026 ja 8.8.2026. Lisäksi loppuvuoteen on suunnitteilla yksi jalostustarkastus.
Vuonna 2026 luonnetestin koemaksu on mäyräkoirille 70 euroa ja muille roduille 80 euroa. Jalostustarkastuksen hinta on 25 euroa, josta Suomen Mäyräkoiraliitolle tilitetään 15 euroa / koira, ja kerholle jää 10 euroa / koira. Jalostustarkastukseen mahtuu enintään 20 koiraa.
2.7 Koulutus
Länsi-Uudenmaan Mäyräkoirat ry:n tavoitteena on innostaa jäsenistöä osallistumaan koetoimitsija-, palkinto- ja ylituomarikoulutuksiin, sillä uusia toimitsijoita ja tuomareita tarvitaan kaikissa koemuodoissa. Länsi-Uudenmaan Mäyräkoirat ry osallistuu koulutuskustannuksiin niiden henkilöiden osalta, jotka ovat olleet kerhon jäseniä yli vuoden, ja edellyttää, että kurssille osallistunut osallistuu Länsi-Uudenmaan Mäyräkoirat ry:n vastaavan koemuodon toiminnan järjestämiseen vähintään kaksi kertaa kahden vuoden sisällä pätevöitymisestä.
Kerho pyrkii järjestämään yhtenä järjestäjänä Gerard O’Shean näyttelykoulutusviikonlopun keväällä 2026. Osallistumismaksu koirapaikalle 180 euroa ja kuuntelupaikalle 90 euroa. Kerhon jäsenille hinta on 150 euroa ja 60 euroa. Kurssille mahtuu enintään 22 koiraa.
3. Näyttelytoiminta
Kerho osallistuu Helsinki KR -näyttelyn järjestämiseen 4.-5.7.2026 Tuomarinkartanossa. Vastuualueena on pysäköintijärjestelyt. Lisäksi kerho pyrkii järjestämään näyttelyharjoituksia tarpeen mukaan.
4. Kokoukset
Kerho järjestää sääntömääräiset vuosi- ja syyskokoukset. Lisäksi kerhon hallitus järjestää hallituksen kokouksia tarpeen mukaan, yleensä noin kerran kuukaudessa.
5. Kerhotapahtumat
Vuonna 2026 Länsi-Uudenmaan Mäyräkoirat ry täyttää 30 vuotta. Tätä tullaan ehdottomasti juhlistamaan, saman tyyppisen tutustumispäivän muodossa kuin vuonna 2025.
Tutustumispäivässä 28.3.2026 esitellään aloitteleville harrastajille ja uusille jäsenille kerhon toimintaa ja eri harrastuslajeja. Lisäksi pyritään järjestämään koirametsätapahtuma ja Match Show -näyttely.
6. Jäsenistö
Länsi-Uudenmaan Mäyräkoirat ry pyrkii saamaan jäsenistöä aktiivisemmin mukaan kerhon toimintaan. Kullekin harrastusmuodolle nimetään toiminnasta vastaavat henkilöt, joiden tehtävänä on muodostaa harrastustoimintaa itsenäisesti hoitavat toimikunnat. Tarpeen mukaan jaostot voivat yhdistää toimintoja muiden alueen kerhojen kanssa.
7. Tiedottaminen
Pääasialliset tiedotuskanavat ovat jatkossakin kerhon verkkosivut sekä Facebook. Lisäksi kerho julkaisee epävirallisempaa sisältöä Instagram-tilillään. Jäsenille lähetetään jäsenkirje kaksi kertaa vuodessa, syys- ja kevätkokouskutsun yhteydessä. Lisäksi tiedotuksessa hyödynnetään Mäyräkoiramme-lehteä ja sähköpostia. Länsi-Uudenmaan Mäyräkoirat ry julkaisee sääntömääräisten kokousten pöytäkirjat kerhon verkkosivuilla, alkaen vuodesta 2021.
8. Yhteistyö
Länsi-Uudenmaan Mäyräkoirat ry jatkaa ja edelleen kehittää yhteistyötä eri koira- ja metsästysseurojen kanssa.
9. Talous
Länsi-Uudenmaan Mäyräkoirat ry:n talousarvio löytyy erillisenä liitteenä.